Venäjän matkaajien kokemuksia – osa 2

Laitan tässä pienen matkaraportin ensimmäisestä “tankkausreissusta”. Olen Venäjällä käynyt lukuisia kertoja, mutta aiemmat rajanylitykset ovat tapahtuneet bussilla, junalla tai lentokoneella, omalla autolla en ollut siis aiemmin käynyt.

Lähtökohdista todettakoon, että en arvioi tässä viisumikulua kun se oli muutenkin olemassa. Vuosiviisumin saa reilulla satasella, että aktiivisella käytöllä reissukohtainen hinta on varsin kohtuullinen.

Mikäli asuisin lähempänä itärajaa, olisi tankkaamassa varmaan tullut käytyä aiemmin. Pääkaupunkiseudulla elävänä kuitenkin välimatkaa on jo sen verran, että ihan ensimmäisestä päähänpistosta reissua ei ole tullut toteuttua.

Autosta sen verran, että tankin vetoisuus noin 65 litraa ja tähän tietysti kanisteri 10 litraa päälle. Kulutus maantieajossa vajaa 5 litraa.

Todettakoon myös se, että yhdistin tankkausreissuun Pietarin visiitin, siitä lisää myöhemmin.

Lähdn reissuun kuuden pintaan aamulla, joten suomalaisella raja-asemalla (Vaalimaa) olimme hieman jälkeen kahdeksan lauantaiaamuna. Ylitys kesti kokonaisuudessan noin 10 minuuttia, vähemmänkin jos juuri meidän edellä ei olisi ollut linja-autollista turisteja.

Katoksen alle passintarkastuskopin läheisyyteen päästettiin muutama auto kerralla, tätä säännösteltiin liikennevaloilla – simppeliä. Ja juuri tuo turistibussin saapuminen ennen meitä johti siihen, että passintarkastusruuhkan purkautuminen kesti hetkoisen.

Itse passintarkastus erosi bussimatkustajana koetusta vain siten, että passin lisäksi tuli esittää auton rekisteriote. Sen enempää ei kyselty eikä autoa kukaan tarkistanut.

Venäjän puoleiselle raja-asemalle oli pieni parin kilometrin ajelu, mutta ennen varsinaista tarkastuspistettä oli puomi jolla jaettiin pieni paperilappunen. Lapussa oli auton matkustajamäärä. Menomatkalla tätä lappua ei kerätty pois toisen puolen raja-asemaa, joten se jäi matkamuistoksi, paluumatkalla lappu taasen kerättiin. Tälle puomille pääsi kertymään melkoinen jono, joten ainakin puoli tuntia haaskaantui siinä. Ilmesesti puomilla suoritetaan myös jonkinlaista “jonontasausta” varsinaiselle raja-asemalle.

Raja-asemalle päästyämme lisää jonosta, siellä otettiin 4 autoa kerralla per kaista katoksen alle. Mitään papereita eikä ohjeita ei jaeltu jonottaville autoille, vaikka tästä olisi ollut merkittävää hyötyä. Tämän osalta siis toimintaa voisi merkittävästi optimoida.

Puolisen tuntia taisi mennä myös täällä odotellessa ennen katoksen alle pääsyä. Täällä ensikertalaiselle toimintajärjestys oli hieman epäselvä. Bussimatkustajana oltiin kävelty sisätiloihin (kuten Suomessa autollakin), mutta ei täällä. Ensin käytiin yhdellä luukulla näyttämässä passi (ja saatiin maahantulokortti valmiiksi tulostettuna, sitä ei siis tarvinnut täyttää käsin kuten bussimatkustajana) ja toisella luukulle sitten autoa tullaamaan. Koska en ollut kotona tulostanut tulliselvityslomaketta, annettiin se täällä täytettäväksi. Siinä tietysti turhautui jonkun verran aikaa. Mielestäni tämä olisi ehdottomasti kannattanut jakaa jo valmiiksi odottaville autoille jonossa niin täyttelyn olisi voinut suorittaa mukavasti lämpimässä autossa. Työkäsiä kuitenkin rajalla oli riittävästi.

Autoa tarkastettiin varsin nopeasti ja tullipaperi leimattiin.

Tämän jälkeen matka jatkui. Ilmeisesti se pikkulappu olisi pitänyt luovuttaa viimeisellä puomilla, mutta näin ei tapahtunut. Puomi oli auki ja ketään ei myöskään pyöriskellyt sen lähettyvillä.

Heti rajan jälkeen alkoi ilmestyä kauppoja ja muutama huoltoasema. Ajelin suosiolla hieman pidemmälle ensimmäiselle Lukoilille. Siellä oli muutama muukin suomiautoilija tankkaamassa. Vaikutti siltä, että moni kääntyi tästä suoraan takaisinpäin.

Useissa maissa polttoaineen hinta vaihtelee merkittävästi eri asemilla. Ehkä suurin yllätys tällä matkalla oli se, että kaikilla Lukoil-asemilla viikonlopun hinta oli täsmälleen sama. Diesel maksoi 45,05 ruplaa (eli viime viikonlopun kurssilla 0,59e). Oletin tietysti, että ison tien varrella ja rajan lähellä hinta olisi ollut kalliimpi, vastaavasti kaupunkien keskustoissa halvempi. Näin mielestäni ei ollut. Lisäksi melko yllättävää oli se, että Shellillä ja Nesteellä hinta oli “merkittävästi” kalliimpaa, noin 47-48 ruplaa – myöskin kautta koko verkoston. On mahdollista, että kanta-asiakaskorteilla saa hyvänkin alennuksen näiltä asemilta, mutta tätä en tutkinut ja turistina kortteja ensikertalaisena tietysti ei ollut käytettävissä. Maksu onnistui ihan kansainvälisellä maksukortilla ja verkkopankissa tarkkailtuna vaihtokurssi oli melko järkevä – parempi kuin niillä rahanvaihtpaikoilla joihin törmäsin tällä lyhytmatkalla.

Aiemmilla reissuilla olen havainnut parhaiden vaihtokurssien olevan aivan Pietarin keskustassa, siellä missä paikalliset hoitelevat raha-asioitaan.

Toisena yllättävänä asiana voisi maita tiestön hyvän kunnon. Suomen puolella tietysti uudehko nelikaistainen moottorie vie suoraan pääkaupungista rajalle – melkoista luksusta. Mutta ei tiet merkittävästi huonompia ole Venäjänkään puolella. Valtaosa matkasta on hyvin leveää kaksikaistaista, mutta Pietarin päässä on myös ihan moottoritietä – osa tästä maksullista.

Pahempia vaurioita tiessä oli oikeastaan vain parilla sillalla Viipurin ympäristössä, eli niillä voi olla varovaisempi.

Kolmantena yllätyksenä voidaan ehkä mainita poliisin puuttumisen tieltä. Minkäänlaista partiointia, nopeuden mittailua tai vastaavaa ei ollut havaittavissa. Tämä näkyi sitten paikallisten ajotavassa. Maantiellä (nopeusrajoitus käsittääkseni 90km/h) ajettiin pääsääntöisesti 110-120km/h, kuorma-autotkin lähempänä satasta. Moottoritiellä pikemminkin rauhallisemmin, lähempänä 110km/h rajoitusta. Oliko sitten syynä jokin huomaamattomaksi jäänyt kameravalvonta – en tiedä.

Reissu jatkui siis Pietariin, jossa yövyimme. Katselin majoituksen tarjoituksella kaupungin pohjoispuolelta, läheltä isoja kauppakeskuksia joissa oli helppo suoritella ostoksia. Vaikka venäläiset käyvät ahkerasti Suomessa ostoksilla, riittää Venäjälläkin reilusti ostettavaa suomalaisille. Ensinnäkin monissa tuoteryhmssä valikoima on kovasti erilainen (vaikkapa tee) ja peruselintarvikkeista useat (mutta eivät todellakaan kaikki) ovat hyvinkin paljon edullisempia. Esimerkiksi vesimelonin saa eurolla, ei siis kiloa vain ihan ison kokonaisen.

Tupakat ja alkoholit ostin suosiolla paluumatkalla rajakaupasta, eli raja-asemien välissä sijaitsevasta “duty-free” -kaupasta. Hintataso mielestäni kohtuullinen, tupakkakartongit 8-20 euroa ja useita eri vodkamerkkejä 3e/0,5l.

Reissun järkevyyttä arvioidessa ajattelin, että huomioiden välimatka rajalle ja auton polttoaineenkulutus ja tankin vetoisuus, saan 75 litraa ostamalla 55 litraa hyötyä. Venäjällä ostettuna tuo 75 litra maksoi 44 euroa ja Suomessa 55 litraa maksaisi 85 euroa. Ero on huomattava. Jos huomioi raja-kaupasta ostettavat tupakat ja alkoholit (esim kahdella matkustajalla) hyöty on jo melkoinen. Se on sitten oman ajan arvosta kiinni kannattaako tuo.

Tässä on toki huomioitava se, että toisella puolella pitäisi olla vähintään 24 tuntia tuliaistupakoiden lailliseksi tuomiseksi.

Paluumatkalla Venäjän puolella ylitys onnistui noin 10 minuutissa (sunnuntaina noin klo 10) ja Suomen puolella vielä nopeammin. Venäläiset vilkuilivat nopeasti takakonttiin, Suomen puolella autoa ei taaskaan tarkistettu lainkaan. Tämä ehkä ei ole tyypillistä, mutta näin tällä kertaa.

Ihan puhtaasti tankkausreissuna mielenkiintoinen, mutta erityisen mukava juuri yhdistettynä pieneen Pietarin visiittiin. Järkevää olisi ehkä yöpyä kaksikin yötä, niin jäisi yksi kokonainen päivä Pietariin. Rajan ruuhka-ajat voivat merkittävästi lisätä matka-aikaa, tämäkään ei niin haittaa jos perillä on kauemmin.

Pietarissa majoitushan on edullista, sekä hotelli/hostelleja ja AirBnB-majoituksia löytyy reilusti jo hintaluokassa 10-20 euroa. Itse maksoin 18 euroa asunnosta, joka oli kokonaan meidän käytössä, pysäköinti onnistui helposti ihan talon viereen kuten suomalaisillakin asuinalueilla. Mukavana lisänä samassa talossa (kuten Pietarissa tyypillistä) oli pieni minikauppa mistä sai yömyöhäänkin evästä.

Pietarin moottoritiemaksuista sen verran, että tulomatkalla koukkasin suoraan Mega/Ikeaan, joka on hieman kaupungin pohjoispuolella. Tällöin moottoritiemaksua tuli maksaa vain yhdellä luukulla, 100 ruplan verran. Paluumatkalla hieman pidemmällä pätkällä ajelua tuli kahden luukun verran, yhteensä 300 ruplaa. Kilometreissä ero ei ollut merkittävä, eli nuuka voi tuonkin optimoida ajamalla kaupungin päässä muita teitä. Liikennettä viikonloppuna aamulla ja illalla oli hyvin kohtuullisesti, ruuhkissa aikaa ei palanut.